Muttaah, ei voi mitään... Ikävä mun ihania ystäviä+sukulaisia.<3 TEKIS mieli viettää vaan kaikki päivät niiden kanssa ja tehä mitä huvittaa, nyt ei jotenki inspaa koulut ja muut. Jotenki siellä koulussakaan  en enää tunne ihteäni nii rennoksi.. TAI jotenki tuntuu et tekee mieli sit mielummin olla hiljaa, ku ei toisaalta ees oo mitään sanottavaa.. Tai tekis mieli enempi joittenkin kanssa jutella,mut toisaalta en löydä sanojakaan. HUOMAA VÄSYMYSTILAN!:DD

en oo normaalisti näin pohtiva, tai no oon mutta en siis näin paljon. Toivoisin vaan et sais rauhotuttuu ja nukuttuu... en muuta.

Jotenki eilen illalla pyöri mielessä, et mulla on ikävä sitä poikaa kenen kanssa mulla oli viimeks juttua. Tuli vaan mieleen, et mitäköhän se on tehny/tekee ja mitä sille kuuluu. tekis mieli jutella ja nähä sitä yhä.. Mutta menneet on nyt menneitä.. On onneks ollu uuttakin kivaa;) viime viikonloppu oli kyllä aika jees kokonaisuudessaan! kavereita,sisko,biletystä,seuraa,hyvää ruokaa,hotelli... kaikkee:) mukavaa! 

Jotenki jäi kyllä mieleen se yks tyyppi. Se oli niin semmonen nallemainen ja mukava, et juttuu kummiski riitti ja se osas pelleillä:P en kyllä tiiä oisko siitä ollu ikinä muuhunkan, tai sehän on aika nuori ja varmaan haluu rellestää. Mut mä viihyin ainakin ;:) ja tavallaan haluisin nähä sen vielä,mut toisaalta me eletään ihan eri maailmoissa, tuntuu et sen kaverit on aika pinnallisia ja mun ei.. tai mistäs mä tiiän, ku enhän mä niitä ees tunne. niinku en sitäkään. tuntu vaan hyvältä olla sen lähellä:)) ja halailla ja kaikkee... hiih... mutta ehkä vaan on unohettava? en oikeen ainakaan ite uskalla mitään alotetta tehä mihinkää suuntaan, ku en oo mistää tulevaisuudestani muutenkaa nii varma. Et kannattaako ees mitää juttuu tähän väliin. tosi oli kyl kivvoo :P

Mä todella halusin olla sun kanssas, musta sun kanssas oli niin helppo ja mukava olla.. Jotenki tunsin eläväni, naiseuteni ja kaikki.. Sä olit niin suloinen mun vieressä aamuisin ja sun kosketukses sai mut nauttimaan joka hetkestä ja hiljaisuudesta.Tunsin olevani pikkutyttö,ujo ja ihana. Sun vieressä oli lämmin ku ulkona oli kylmä. Aika meni niin nopeasti ja mä luotin ja halusin sua. Yhtäkkiä sä jätit mut sanomatta sanaakaan,tiiätsä miten paljon sellanen satuttaa? nyt mä mietin vaan miks kaikkee tuli koettuu jos halusit lopulta et tää menis näin? vaikka ethän sä voinut tietääkkään.. Se vaan satuttaa kun päästää toisen nin lähelle ja sit yhtäkkii tulee hylätyks. Tuntuu et se kaikki hyvä pitäis unohtaa. Hetkessä vaan haihtuu ilmaan. Alottaa puhtaalta pöydältä ja katsoo tulevaa. Se on kuluttavaa. Just kun oppi taas luottamaan, sut mä tulin haluumaan. Mutta ei aina elämässä saa mitä me halutaan.. 

Miten mä voin uudelleen uskoo ? tulevaan... Jokin saa mut raivostumaan!! miks sä voit olla noin välipitämätön? olisit ees sanonut mulle suoraan, etkä vaan jättänyt itekseen potemaan... .:( surullista ja pakko myöntää et aion nyt vaan unohtaa.. Keskittyy muuhun ja lupaan itselleni etten enää suhun tuu taipumaan. Se vaan kun niin  monesti rakkaudessa tulee turpaan,sitä pelkää et jollai lailla kivettyy.. ettei voikkaan rakastaa,vaikka kuinka haluis rakastaa... :s Ei silti kannata katkeroitua,kyllä mä sen tiedän. Koska mulla on niin ihania ystäviä,etten mä voisikaan,.. :) 

ehkä vaan on sanottava näkemiin ja kiva ku tavattiin... 

välillä tuntuu et kun olen nyt ollu juoamssa 4viikonloppuna peräkkäin, en plajon mutta kuitenki oon ollu.. nii tuntuu et oon rappiolla, ja pelottaa et mieliala menee alas.. vaikka toisaalta oon eläny ku muutki nuoret, kerrankin.. ja mulla on ollu tosi mukavaa... :P mutta en mä nyt tota juomistakaan tavaksi aijo ottaa.. 

sitä painoo en oo miettiny onneks nii paljon, välillä mua ahdistaa ku alan miettii oonko syöny liikaa, tai et nyt ois syötävä ettei musta tuu äkästä ja että enkait liho liikaa jos syön tämän. ja kun kieltäydyn herkuista, niin ajattelen et onko mulla syömishäiriö? Niinno entiiä, mutta en mä jokapäivä voi herkkuja syyä enkä tarvii niitä.. mut oon kummiski yrittäny normaalisti ruokaa syyä.. oon kyl aika kevyttä ruokavalioo pitäny.. välillä tuntuu vaikeelle syyä kunnon ruokaa.. mikä ei oo ihan normaalia, tiiän sen.. varsinki ku kummiski liikun.. ja mä tiiän miten mun pitäis elää,mut elän silti välillä ihan toisin... en itiä miks kiusaan ihteeni tai miks kuvittelen et laihana oisin jotenki parempi ihminen...? koska eihän sekään oo totta... se on huijjausta.. kyllä mä aion syyä normaalia ruokaa silleen et jaksan tehä kaikkee... Ja etten siitä pihistäis niinkää! koska se ei oo tervettä ennee... Vähän liikaa mietin liikuntaa ja syömistä.. enkä oikeestaan tiiä miten osaisin olla miettimättä??? se on tosi kuluttavaa ja vituttavaa ja sairasta välillä!!
suorastaan perseestäääää... välillä on kyllä semmosii päivii et ne vaan menee miten  ne menee.. ja kai mä jotain tolla syömisen kontroloimisellä yritän sitoo mun ahdistusta, et jotain voin hallita... En mä voi aina hallita niitä mun  ajatuksia ja pelkoja mitkä putkahtaa mielee,tai hyviäkään ajatuksia... kaikki tulis vaan antaa tulla ja hyväksyy.. en mä voi sille mitään etten vieläkään luota kaikkiin ihmisiin,.. vaan epäilen.. esim. yhtä kaveria ku se juttelee mun ihastukselle et se yyrittäis vikitellä sitä... Vaikka voi vaan normaalisti jutella.. mä en voi mitään et mulla herää epäilykset, vaikka yritän vaan ihan rennosti olla... :((( Tiiän et multa puuttuu itseluottamusta.. mut samalla oon aika ankara itelleni ja koko aika mietin et pitäis muka olla jotenki erilainne. Ku minä oon oikeesti mukava tyttö :DD enkä oo tehnyt kyllä pahaa koskaan tahallaan yhtään kenellekkään. enkä halua semmosta.. haluan oikeestaan vaan hyvää ja olla yhteistyökykyinen.. kaikkee sitä lomalla ehtii pohtia... haluisin vaan olla enemmän ystävieni kanssa... :P Ninnun ja kaikkien muidenkin... Ei tässä mitään hätttää oo :)

Jotenki oon kauan vähän pelännyt päästää ihmisii/poikia lähelleni. Jessen kanssa meillä oli eniten mitä mulla on ollu kenenkää poitsun kanssa, tai en tiiä voinko ihan noinkaan sanoo. Mut ehkä semmosta henkistä kemiaa eniten..? Kun juhon tai miikan kanssa mä vaan olin, ku oli "kivaa". Ja se ei riittänyt, ehkä se intohimo puuttu. Nyt tuntuu että oon löytäny semmosen ihmisen, en osaa ees kuvata. Jotenki on nii helppoo olla! ja samlla tuntuu hyvältä.. D:D ja se on just hyvä kun se sannoo takasin, eikä oo liian hempeileväkään. mutta kummiski on , semmonen jurokki ;) ihanaaa just... hihih...

Ja tuntuu et se haluu olla mun kanssa, lauantainakin ku oltiin nii monta kertaa se sano et haluan et oot täällä. tai no silleen kummiski osotti sen, nii ei tullu semmosta tyhmää oloo ku ne sen kaveritkin mut otti hyvin mukaan. Ni ei tullu ulkopuolista oloo, vaikkei ollu omat kaverit matkassa. Ja jotenki kaikki semmoset tyhjät hetket, mitä ennen on ollu.. et jos ninnu ei oo vastannu puhelimeen , tai oon vaan lähteny baarista kottiin ja ollu kiukkunen iiron takia.. yhtäkkiä niillä ei ollu mitään merkitystä. Et ne ei ollutkaan suuria asioita, enkä joutunu vaan menemään kotiin yksin. Vaan joku tuli mut hakemaan ja oli ilonen ku mä tulin sen viereen.

Mun ajatukset meni kieltämättä sekasin vähän, ku olin eka ollu sen eetun kanssa koko illan ja oli älyttömän kivaa ums. Sit menin yksin albaan ku ninnu ja leila,mervi,iiro jne oli siellä.. Sit menin ja morjestin vaan niitä. Koko ajan mulla oli jonkunlainen ahdistus iirosta, tai siitä kaikesta. Etten oikein teinny miten käyttäytyisin, tai mitä se minusta ajattelee tai ees mitä ite ajattelen siitä. Ku olin vasta äsken ollu uudelleen siitä kiinnostunut. Kun oltiin juhannuksena kaikkee peuhattu ja sillon olin ihan varma et minä siitä tykkään nii paljon ja se olis joku oikee mulle .. :DD: sit se osotti vähän ettei sitä kiinnostakkaan sen enempää,tai siis et se varmaan välittää minusta, mutta en mä oikeestaan usko et meille koskaan mitään vois tulla.. koska sillä on omat kuviot , erot ja se ei tosissaankaan tiiä mitä se haluaa. Kyllä mä olisin voinut sen kanssa olla ja tutustuu, mutta en voi ketään pakottaa olemaan mun kanssa.. Ja se tarvii aikaa siihen mitä se haluuu... Mutta mä en voi ite olla aina silleen et millon se haluu olla mun kanssa oon ja millon ei nii sit ei. Mäå oon nii monesti pahottanu mieleni sillä vaan ettei se oo noteeraanu mua ollenkaan, tai on vältelly mun seuraa.. Se on tuntunu tosi pahalta. Ja mä oon yrittäny olla kummiski rehellinen ja kertoo mikä mua on vaivannut,.. Entiiä... jotenki en ota siitä selvää... Ja sit rupesin jopa miettimään et jos se tykkäiski minusta nii mitä se aattelis kun mulla on nyt juttua toisen kanssa.. Mä mietin liikaa! tiedän sen... Ku entiiä.. jotenki se pisti mua miettimään , että tykkäänkö mä vielä liikaa iirosta.. Mut sit ku rupeen miettimään miten kivaa meillä eetun kanssa onkaan!:D ja ehkäpä ne on menneen talven/kesän lumia... Nyt tuntuu et mulla on uus tarina alkamassa ja oon menossa eteenpäi ja taijan haluta mennäkkin, sillä mulla on ollu tosi mukavia viiknoloppuja nyt eetun kanssa.. hihi. Käytiin särkänniemessäkin ja jotenki oon tajunnu et se on vähän ujo poika.. enkä haluukkaan et se ois muuta. Ja semmonen aito ja järkeväkin ;) ehkä tuo juominen vähän mietitytttää.. ku ei oo mittää kivoja kokemuksia siitä juomisesta.. kun kyllä tuo eetukin tykkää juuaa aika paljon, ehkä enempi mietityttää et jos itekin  alan kittaamaan enempi vaan sen takai, koska sellasta en haluu.. haluun kyllä käydä, mutta en jokaviikonloppu. Koska en oo niin tehnyt ennenkään... ja oon osannu olla selvinkin päi. jepjepp... Mutta sitten taas.. en mä tiiä oonko valmis aina vaan kahtelemaan juomistakaan, jos se aikoo aina juua ku tulee lomille. ja sit taas en haluuaa nipottaa koska me ei tosiaakaa seurustella ees :DD ja sit taas toisaalta mua eei nii ees haittaa se juominenn, kuha ei ite tarvii olla se känniläinen ;DD Koska en mä tiiä... eetu on nii lutunen<<3;DD semmonen apinahan sevaan on. Ja tuntuu et sen avulla muistan oman naisellisen puoleni ja herkän... Mäki oon vähän sellanen nössykkä... vaikka esittäny oon vähänm uuta aina välillä... Ja on pelottavaa päästää ketään lähelle,koska pelottaa jos se sit jossai vaiheessa sattuu.. Mutta toisaalta se on myös antosaa... Mä en tykkää vaan siitä piirteestä itessäni et oon mustasukkanen... oikeesti mä mietin sillo ku erosin jeessestä että en oikeesti halua olla enää semmonen liian mustiskaan. Ja se miks epäilen muita, johtuu siitä et mulla on omassa itsetunnossa tai siinä et en luota vielä tarpeeks et se poika oikeesti minun kaa haluaa olla.. :DD Nii siks rupeen kuvittelemaan kaikkee, jokainen saa jutella kenen kanssa tahtoo ja jos sitä poikaa kiinnostaa enempi toiset nii menkööt sitten. Mä en aio pidätellä ;) Koska kyllä se löytyy joka minuakin rakastaa. :DD Ja jotenki tuntuu et tuo eetu kummiski minun kanssa haluaa olla. Ja se esitteli mua kaikille...apuaa... olen ihastumasdsa..D:_D:ASD:fkgdfghl sadldsfkjgfb

Mä haluisin nii kovasti olla stressaamatta mun elämästä, siitä että miten elä,mille elän. Tai siis kun mä rakastan mun lähimmäisiä,mutta välillä tuntuu etten ehdi olla niiden kanssa niin paljon kun tahtoisin ja sit stressaan sitä ku pitäis nähä kaikkia... Se on ristiriitaista?:D Tiieedän. Koska oon sellainen ihminen, et kaipaan myös yksin olemista.. Sitä että saan olla hiljaa ihan omassa rauhassa ja tehdä omia juttuja... ilman kiirettä, omassa rauhassa.. Mutta samalla oon tosi sosiaalinen ja nautin ihmisten seurasta ja siitä että voin puhua ja kertoo asioitani ja nauraa. Tuntuu vaan välillä vaikealta se kehen voi luottaa ja kehen ei.. Mä haluisin luottaa kaikkiin lähimmäisiin, mutta silti mietin voinko?

Mutta en mä tiiä, en mä aio pelätäkkään etten vois luottaa, koska elämässä on tarkotus myös luottaa. Vain sillä tavoin voi ite saada luottamusta.. Oon miettinyt myös omaa asemaani, Oonko mä juorukello? Kun kuulen asioita, mun on todella vaikee pitää niitä vaan itselläni. Yleensä mä haluan jutella niistä jonkun hyvän ystävän kanssa, mutta silti tunnen huonoo omatuntoa "saako tästä puhua?". 

Tuntuu et välillä oon sit solmussa jos oon jotain jutellu, ku ne asiat sit leviää.. Sen takia oon miettiny ihan rehellisesti sitä. Että kerron vaan parille ihmiselle, enkä koko maailmalle.. vaikka en kyllä ookkaan koko maailmalle kertonu. Mietin vaan tarkemmin onko ylipäätään pakko kertoa kenellekkään? että kasvaako mun ahdistus jonkun toisen asiasta niin suureksi? ei voi tietää... 

Mutta voihan sitä yrittää :) koska en jaksa enää olla muiden "sopissa" mukana... Se vaan rupeaa minua ihteeni stressaamaan, kaikkiin asioihin en voi vaikuttaa, enkä muuttaa toisten käyttäytymistä. 

Mä oon niin pitkään yrittäny et mun kahden kaverin välit parantuis, oon pyytäny keskustelemaan. Koettanu olla siinä välissä ja antaa kaikkeni, mut silti mitään ei tapahu ja ne vaan tiuskii minulle toisistaan, En jaksa olla  enää mikää välikäsi. Mä oon tehtäväni tehnyt ja aion päästää irti. Loppu on niiden vastuulla. Mä oon kummankin ystävä ja aion olla, enkä muuta käyttäytymistäni kumpaakaan kohtaan miksikään. Oon vaan sanonu toiveen, etteivät minulle puurnais enää toisistaan. Kun on ikävää kuulla omasta kaveristaan mitään negatiivista.. :( ne on niiden mielipiteet, ei minun. 

Mä oon välillä todella hätänen ihminen ja oon miettinyt että minkä ihmeen takia? Miks kannattaa olla.. No onhan mun iskäkin ja osiltaan se on perinnöllistä.. Mutta mulla on myös luottamus pula siihen et kaikki sujuu ja et musta välitetään. vaikka eihän kukaan oo sanonu ettei välittäis, kai se yksinjäämisen pelko ja ne leikkaukset on jättänyt jälkensä.. Mutta joskus vois miettii et ne on niitä tunteita, mut nyt en oo yksin eikä mulla oo nyt mitää hätää.. Mulla on kiva koti <3 kivoi ihmisii ympärillä<3 ja harrastuksia... ja kouluapaikka.. oikeestaan vitu hyvin<! 

Mut sit välillä mua väsyttää olla kaikille nii hyvä kaveri, tai siis yritän pyrkii täydellisyyteen ja ehkä välillä miellyttää kavereita... Joka on perseestä, koska ei mun tarvihe. Enkä oikeestaan enää jaksakaan, oon aatellu itsekkäästi ja mikä on mulle hyväks. Ettei mun tosiaan tarvii aina ratketa joka suuntaan, tai sillon just tulla tai vastata puhelimeen ku jollain on asiaa.. Koska ei ne muutkaan aina mulle vastaa. Ja tiiän et oon ollu tunnollinen ennen ja koettanu kaikkeni esim. mun ja iidan kaveruuden vuoks. Mutta se on antanu, myös väsyttäänyy tosi paljon. Koska oon tehny monia asioita vaan sen mieliks, ettei se jättäis mua.. Nyt en enää jaksa niin olla miellyttämässä ja toimia aina niin.. olla aina valmiina.. koska se on mulle henkisesti rankkaa, mun täytyy olla valmiina vaan itselleni.. siis miettiä mitä MÄ HALUAN, MITÄ JAKSAN. kyllä mä haluun mun ystävien kanssa olla , mutta omissa rajoissa. Jos se ei miellytä, niin se ihminen ei arvosta mua tarpeeksi.. Järkevää.. k

ja kyllähän mä kaipaan miehen kosketusta, sitä et joku halaa ja jonka kanssa voi jakaa asioita, nyt pikkuhiljaa.. Kun sain "kosketusta" tällaiseen vähään aikaan , tajusin mun sisällä jotain. Sitä mä tuun haluumaan, mä oon nainen ja mulla on tarpeet ja haluni ja ennenkaikkea mua kiinnostaa pitkästä aikaa. Mä oon muistanu sen tytön , joka on herkkä ja osaa ihastua.. olla kaunis ja nauravainen, se olen mä. :) Mä olen kyllästynyt niihin miehiin, jotka vaan vikittelee ja unohtaa samointein. Se on rankkaa mulle, vaikka tykkäisin kuinka en jaksa olla mikään yhden illan pankkitili. Enkä anna itseni mennä semmoiseen. " no millon sulle käy " meininkiin. 

Mä tarviin jotai enempi pysyvyytttä ja sellaista mukavaa menoa ;) et voin olla oma ihteni ja senkin jälkeen vielä tavataan.. 

Mutta toinen puoli on ahdistunut, kun ei voi kävellä.. Se käveleminen vie aikaa niin kauan ja on niin rankkaa. Ovet eivät aukene, portaat tuntuvat pelottavilta. Kaikki se mikä on normaalisti ollut itsestään selvyys, tuntuu nyt niin kaukaiselta. Kuin siitä olisi vuosi kun viimeksi juoksi omilla jaloillaan. Vaikka se onkin vain viikon takanapäin.. 

Etsin muita juttuja elämääni, en voi sille mitään että jalkani on korjattava. Siitä tulee vielä ehjä ja hyvä jonain päivänä.. Nyt vaaan vaatii kärsivällisyyttä minulta ja läheisiltäni, että mä jaksan tämän. Etten vaivu synkkyyteen kun se ei auta mitään. 

Ja tavallaan huomaaä että on sitä muutakin elämää ku liikunta, ihmisistä välittäminen ja rakastaminen... :)) ja musiikki, auringonotto , ennen kaikkea läsnäolo.. ettei ole aina niin kiire paikasta toiseen. Huomaa kysyä, mitä sinulle kuuluu yms. 

On asioita jotka on hankalampia kuin toiset... Mutta silti tulee muistaa, että Niistäkin selviää. Minulla on elämässä kuitenkin niin paljon hyviä ja ihania asioita, kuten tää kämppä ja asukkaat. Ja muut rakkaat, on liikuntaa, mutta ehdottomasti muutakin. Kauåungilla hengaamista, ihmisten tapaamista, erilaisten asioiden tutkimista.. rakastamista.. vaatteet ja muoti kiinnostaa, niin moni asia... eikä sitä tule häpeillä.. en jaksa enää hävetä sitä mikä olen, enkä tiedä miksi olen koskaan itseä hävennytkään. 

Minä koin jotain niin omituista eilen, kun olin rauhottavassa mielentilassa;) tajusin niin monia asioita.. Ettei mitään kamalaa tapahdu, vaikka päästän välillä irti. Ja unohan ne kaikki velvollisuudet ja pitäisi jutut. Olen vaan ja mua rakastetaan sellaisena. Ettei mun kannattais elää koko ajan sellaisessa kauheessa stressissä ja vaatimuksissa. Missä mä yleensä elän, ettei ne ainakaan tuo nautintoa vaan kuluttaa minut loppuun. Minulla on oikeus olla ja nauttia.. ottaa rennommin, niinku jokaisella muullakin ihmisellä. Me eletään täällä kerran ja mitä hiton hittoa minä tai kukaan muu tuhlaa sitä pelkkään murehtimiseen ja asoiden vatvomiseen? 

Mulla on yksi nuoruus, ja aion elää sen :D En kenenkää muiden mieltymysten mukaan ,vaan omieni.. siks haluisinkin miettiä rauhassa, mitä ne minun omat mieltymykset on... mitä mä oikeesti haluan tältä elämältä? 

Mä haluan tehdä töitä, olla kavereiden kanssa, harrastaa ja ennenkaikkea olla kiireetön. Mä vihaan kiirettä. Se väsyttää mua eniten tässä maailmassa, enkä mä yhtään tykkää siitä minkälaisessa arvostuksessa raha tässä maailmassa on!<:S Raharahaha.. kaikki pyörii sen ympärillä päivästä toiseen, joo siis kyllähän sitä haluaa ja kyllähän sitä on... Mutta silti, eikö se riittäisi että tultaisiin toimeen? ja voitais älillä matkustella ja laittaa nätimpää päälle.. ihminen haluaa aina vaan enemmän ja enemmän.. joskus unohtuu mikä täällä oikeesti merkitsee. Tuskin kukaan siinä viimesillä voimillaan ajattelee et ompas mulla kiva käsilaukku, vaan miettii mitä antais jos voisi vielä kerran halata toista. pitää ystävää kädestä. 

olen kokenut sen tunteen kerran ja opin siitä, ettei pinnallisuus ole täällä maailmassa tärkeää. Vaan se miten toinen lämmittää, sydämmessä. <3 :)