Juuu, jotenki koko ajan aivan tajuttoman hätänen ja levoton olotila.... Pyörii vieläkin mielessä vaan viikonlopun tapahtumat ja hyvät sellaset tosin! Sit samalla leikkausjutut, että mitäs sitä sitte jos oikeesti onkin mentävä siihen nyt tässä parin kuukauden sisällä.. Jotenki Se epätietosuus tekee sitä levottomuutta. Ja myöskin se etten oo nukkunut oikein viikonloppuna yhtään. Meni paremman tekemisen puolelle, mut sit se nukahtaminen vasta onkin vaikeaa. Ku se on unohtunu lähes.. 

Muttaah, ei voi mitään... Ikävä mun ihania ystäviä+sukulaisia.<3 TEKIS mieli viettää vaan kaikki päivät niiden kanssa ja tehä mitä huvittaa, nyt ei jotenki inspaa koulut ja muut. Jotenki siellä koulussakaan  en enää tunne ihteäni nii rennoksi.. TAI jotenki tuntuu et tekee mieli sit mielummin olla hiljaa, ku ei toisaalta ees oo mitään sanottavaa.. Tai tekis mieli enempi joittenkin kanssa jutella,mut toisaalta en löydä sanojakaan. HUOMAA VÄSYMYSTILAN!:DD

en oo normaalisti näin pohtiva, tai no oon mutta en siis näin paljon. Toivoisin vaan et sais rauhotuttuu ja nukuttuu... en muuta.

Jotenki eilen illalla pyöri mielessä, et mulla on ikävä sitä poikaa kenen kanssa mulla oli viimeks juttua. Tuli vaan mieleen, et mitäköhän se on tehny/tekee ja mitä sille kuuluu. tekis mieli jutella ja nähä sitä yhä.. Mutta menneet on nyt menneitä.. On onneks ollu uuttakin kivaa;) viime viikonloppu oli kyllä aika jees kokonaisuudessaan! kavereita,sisko,biletystä,seuraa,hyvää ruokaa,hotelli... kaikkee:) mukavaa! 

Jotenki jäi kyllä mieleen se yks tyyppi. Se oli niin semmonen nallemainen ja mukava, et juttuu kummiski riitti ja se osas pelleillä:P en kyllä tiiä oisko siitä ollu ikinä muuhunkan, tai sehän on aika nuori ja varmaan haluu rellestää. Mut mä viihyin ainakin ;:) ja tavallaan haluisin nähä sen vielä,mut toisaalta me eletään ihan eri maailmoissa, tuntuu et sen kaverit on aika pinnallisia ja mun ei.. tai mistäs mä tiiän, ku enhän mä niitä ees tunne. niinku en sitäkään. tuntu vaan hyvältä olla sen lähellä:)) ja halailla ja kaikkee... hiih... mutta ehkä vaan on unohettava? en oikeen ainakaan ite uskalla mitään alotetta tehä mihinkää suuntaan, ku en oo mistää tulevaisuudestani muutenkaa nii varma. Et kannattaako ees mitää juttuu tähän väliin. tosi oli kyl kivvoo :P

 Jotenki tuntuu, et se mitä en yleensä ajattele pullahtaa yhtäkkiä silmille. Mä en voinut tätä aavistaa, kun katsotaan oonko mä kunnossa? oonko mä kunnossa ylipäätään koskaan? jotenki musta tuntuu etten oo ehjä, tai vaikka haluisin olla terve, en oo.. Ja se on mulle vaikeaa, et mua pitää tutkia ja tarkastaa et onko kaikki kunnossa. Onhan se hyvä asia, mut samalla kauheen pelottavaa.. En haluis tästä kaikesta hyvästä luopuu taas. Alottaa alusta, eikä mun varmasti tarviikkaan. mutta ne on nii isoja asioita, ettei niitä voi heti tajutakkaan. :( Tuntuu että kaikki tää on jotain sumua, en mä oo tässä taas.. niinku en ookkaan. Mutt NE MUIStot siitä kun jouduin kaikesta luopuu ja pelkäämään, että jään yksin taas..  se mua pelottaa, et oon sairauteni kanssa yksin, vaikken olekkaan kun on mulla ihmisiä ympärillä ja kaikki kyselee. Mutta en mä voi sille mitään, enkä voi muuttaa sitä pois. Eikä mun tarvitsekkaan. Mutta silti se tuntuu et pelottaa, et joutuisin sen kaiken pahan uudelleen kokemaan. Luopumaan tai pelkäämään henkeni puolesta. harva sellaista on kokenut tai tulee kokemaan. Ne kivut ja kauhut, niitä en toivo kellekkään. ja toivon vaan et voin jatkaa samlla tavalla kun ennen. Silti joku riittämäättömyys johtuu siitä kun haluisin olla kun kaikki muut, että oisin vaan terve. tunnen heikkoutta siitä et oon sairas, vaikken mahda sille itse mitään... Ja oon eläny sen kanssa tähänki asti.. silti pelottaa..:(

 Jokin mussa saa kysymyksiä päähäni virtaamaan, mikä on tää meijän välillä? Tai siis se jännite, et sä kiukkuilet mulle kuin pikkulapsi. Ja mä pelkään sua, et haluun vaan pois sun luota. Samalla niinkuin sinäkin minun. Ennen oltiin kavereita, jaettiin jutut ja vietettiin aikaa toistemme kanssa. Ei olis pitänyt mennä ihastumaan,mutta minkäs tunteilleen ihminen voikaan? kyllä mä susta pidin ja tykkäsin -,:) se oli niin helppoo ja tunsin olevani oma itseni. Ei tarvinnut mitään esittää,et esittänyt sinäkään. Sit yhtäkkiä tunnustin ihastuneeni ja sä katosit mun elämästä. Sit ku tavattiin ei me pystytty olemaan toistemme lähelä, sä karkasit aina pois... Sua ahdisti jokin , varmaan juuri se et sä aattelit että mä isken suhun taas silmät, vai pelkäsitkö ite iskeväs muhun? mä entiedä, koska en ikinä uskaltanu sulta kysyä mitään.. Sitten vuosi meni ja taas oltiin samassa pisteessä ja suudeltiin,puhuttiin. Sitten hetkessä taas toisemme unohdettiin. Nyt tiiän et aina nähdään ja samoissa paikoissa ollaan. Se on vaikeaa, koska mä en tiedä mitä ajattelen. kyllä mä susta ihmisenä välitän  ja haluisin että voitais puhuu toisillemme taas, ei meijän muuta tarvii.. ja se just on se vaikeus. Kun sä oot niin välinpitämätön mua kohtaan. vaikka joskus oltiin kavereita, se mua satuttaa. Enkä tiiä ootko mulle vihanen, koska oon tehnyt tyhmästi ja pahoittelen.. Mutta mä entiedä.. ja se tuntuu niin vaikealta..

 Jokin mun sisällä huutaa! Se on vaan se että en ymmärrä, jotkut asiat tuntuu niin helvetin vaikeelta ymmärtää. Ne on ihmissuhteet, joskus tuntuu et pitäis puhuu asioista vaan enemmän ja uskaltaa ottaa asiat puheeks jos jokin vaivaa. Mutta se tuntuu mulle niin vieraalta, oon tottunut niitä ohittamaan. Mutta se ei vie mihinkään, mä en haluis jätttää asioita puolitiehen,mutta toisaalta ne tuntuu hankalalta ottaa pöydälle.

Mä todella halusin olla sun kanssas, musta sun kanssas oli niin helppo ja mukava olla.. Jotenki tunsin eläväni, naiseuteni ja kaikki.. Sä olit niin suloinen mun vieressä aamuisin ja sun kosketukses sai mut nauttimaan joka hetkestä ja hiljaisuudesta.Tunsin olevani pikkutyttö,ujo ja ihana. Sun vieressä oli lämmin ku ulkona oli kylmä. Aika meni niin nopeasti ja mä luotin ja halusin sua. Yhtäkkiä sä jätit mut sanomatta sanaakaan,tiiätsä miten paljon sellanen satuttaa? nyt mä mietin vaan miks kaikkee tuli koettuu jos halusit lopulta et tää menis näin? vaikka ethän sä voinut tietääkkään.. Se vaan satuttaa kun päästää toisen nin lähelle ja sit yhtäkkii tulee hylätyks. Tuntuu et se kaikki hyvä pitäis unohtaa. Hetkessä vaan haihtuu ilmaan. Alottaa puhtaalta pöydältä ja katsoo tulevaa. Se on kuluttavaa. Just kun oppi taas luottamaan, sut mä tulin haluumaan. Mutta ei aina elämässä saa mitä me halutaan.. 

Miten mä voin uudelleen uskoo ? tulevaan... Jokin saa mut raivostumaan!! miks sä voit olla noin välipitämätön? olisit ees sanonut mulle suoraan, etkä vaan jättänyt itekseen potemaan... .:( surullista ja pakko myöntää et aion nyt vaan unohtaa.. Keskittyy muuhun ja lupaan itselleni etten enää suhun tuu taipumaan. Se vaan kun niin  monesti rakkaudessa tulee turpaan,sitä pelkää et jollai lailla kivettyy.. ettei voikkaan rakastaa,vaikka kuinka haluis rakastaa... :s Ei silti kannata katkeroitua,kyllä mä sen tiedän. Koska mulla on niin ihania ystäviä,etten mä voisikaan,.. :) 

ehkä vaan on sanottava näkemiin ja kiva ku tavattiin... 

 Samalla kun mulla menee hyvin,mua jo pelottaa millo menee huonosti.. Mietin tulevaa liikaa, enkä aina luota et elämä kantaa. Epäilen sitä et ihmiset ei pidä musta, vaikka ne oikeesti tykkäis. Miksiniin? Koska mulla on ollu nii paljon epävarmuutta ja välillä tuntuu ettei äitiäkään kiinnosta pätkääkään. Ku se ei ikinä mulle soittele, vaikka musta ois mukava sen kanssa puhuu.. ja ehkä oon oollu kaikkien kauhukokemuksieni kanssa ihan yksin joskus. Niin mua pelottaa että joutuisin olemaan nytkin yksin. tai et mut hylättäis. Sen takia oon miellyttäny niin paljon aina muita, nyt oon lopettanu sitä.. etten jaksa enää mennä aina miten muut sanoo tai siis että uskallan jo sanoo omat mielipiteeni, välillä on vaikeeta luottaa itseeni. Mutta ei siinä oo mitään pelättävää, koska vaan sillee voin elää itelleni, omilla aatoksilla ja mielipiteillä.. Oon kyl aina välil hukassa,et kukas helvetti mä ees oon? :DD Joskus tuntuu et on ihan hukassa.. mutä sitä kait tää nuoruus on... heh... Tuntuu kurjalta ku oon sanonu mummista ja papasta nyt vähän negatiivisesti, mut oli jännä huomata... Entiiä, oon aina pitänyt niitä kaikkeinb esimerkillisimpinä ihmisinä ja niin ne onkin,mut samalla tuntuu et ne vaatii tosi paljon. Että pitää koko ajan tehä jotain tai no kyllä mä haluankin auttaa. Mutta silleen niinkun että kaikki alkoholi,tupakka, on kiellettyä ja pitäis olla niin menestynyt että kelpaa ja laiha... Ja se mua ehkä kiukuttaa, kun tuntuu että pitäis olla täydellinen ennenku riittää.. Ja se takia mulle tulee välillä uhma sanoo vastaan ja tehä just niinku ei sais.. koska mä en enää jaksa olla se "täydellinen" joka mä aina oon niille ollu... Koska ennen mä aina miellytin ja tein kaiken mitä pyydettiin ja en uskaltanu sanoo omia mielipiteitäni... Sillon kelpasin kun olin hiljaa vaan ja tottelin... Mutta sitten kulutin ihteeni ja esitin vähän jtn muuta mitä olin,... Valehtelin melkeempä ja  kulutin ihteeni pyrkimällä tyädellisyyteen. Nyt oon tajunnu ettei kukaa oo täydellinen ja et mä ahdistun vaan jos mun pittää olla semmonen ,ku ei kukaan muukaan ole... Tai et omppu tekee aina mitä huvittaa ja kukaan ei sano sille yhtään mitään. kukaan muu ei edes käy siellä! mä käyn ja teen ja sitten mun pitäis olla aina vaan enemmän ja enemmään... En jaksa semmosta... Mäki haluun6 omia vapauksia ja niiden puitteissa auttaa mummii ja pappaa... Niin se vaan menee... enkä voi sille mitään et kaipaan sit omii juttuja ja vapauksia,. Ja ehkä juuri se et oon 20 ja teen täällä miten teen asiat ja omat jutut. Mutt sit ku meen sinne nii mulle määrätään kaikki mitä teen ja kielletään mun omia askareita tekemästä nii se alkaa vaan ahdistaa tosi nopeesti. vähän ku suljettais purkkii :DD vaikka ei kait se niinkään ole, ne vaan välitää ja rakastaa <3 kyllähän mä sen tiiän ja kyllähän mäki niitä Rakastan <3

välillä tuntuu et kun olen nyt ollu juoamssa 4viikonloppuna peräkkäin, en plajon mutta kuitenki oon ollu.. nii tuntuu et oon rappiolla, ja pelottaa et mieliala menee alas.. vaikka toisaalta oon eläny ku muutki nuoret, kerrankin.. ja mulla on ollu tosi mukavaa... :P mutta en mä nyt tota juomistakaan tavaksi aijo ottaa.. 

sitä painoo en oo miettiny onneks nii paljon, välillä mua ahdistaa ku alan miettii oonko syöny liikaa, tai et nyt ois syötävä ettei musta tuu äkästä ja että enkait liho liikaa jos syön tämän. ja kun kieltäydyn herkuista, niin ajattelen et onko mulla syömishäiriö? Niinno entiiä, mutta en mä jokapäivä voi herkkuja syyä enkä tarvii niitä.. mut oon kummiski yrittäny normaalisti ruokaa syyä.. oon kyl aika kevyttä ruokavalioo pitäny.. välillä tuntuu vaikeelle syyä kunnon ruokaa.. mikä ei oo ihan normaalia, tiiän sen.. varsinki ku kummiski liikun.. ja mä tiiän miten mun pitäis elää,mut elän silti välillä ihan toisin... en itiä miks kiusaan ihteeni tai miks kuvittelen et laihana oisin jotenki parempi ihminen...? koska eihän sekään oo totta... se on huijjausta.. kyllä mä aion syyä normaalia ruokaa silleen et jaksan tehä kaikkee... Ja etten siitä pihistäis niinkää! koska se ei oo tervettä ennee... Vähän liikaa mietin liikuntaa ja syömistä.. enkä oikeestaan tiiä miten osaisin olla miettimättä??? se on tosi kuluttavaa ja vituttavaa ja sairasta välillä!!
suorastaan perseestäääää... välillä on kyllä semmosii päivii et ne vaan menee miten  ne menee.. ja kai mä jotain tolla syömisen kontroloimisellä yritän sitoo mun ahdistusta, et jotain voin hallita... En mä voi aina hallita niitä mun  ajatuksia ja pelkoja mitkä putkahtaa mielee,tai hyviäkään ajatuksia... kaikki tulis vaan antaa tulla ja hyväksyy.. en mä voi sille mitään etten vieläkään luota kaikkiin ihmisiin,.. vaan epäilen.. esim. yhtä kaveria ku se juttelee mun ihastukselle et se yyrittäis vikitellä sitä... Vaikka voi vaan normaalisti jutella.. mä en voi mitään et mulla herää epäilykset, vaikka yritän vaan ihan rennosti olla... :((( Tiiän et multa puuttuu itseluottamusta.. mut samalla oon aika ankara itelleni ja koko aika mietin et pitäis muka olla jotenki erilainne. Ku minä oon oikeesti mukava tyttö :DD enkä oo tehnyt kyllä pahaa koskaan tahallaan yhtään kenellekkään. enkä halua semmosta.. haluan oikeestaan vaan hyvää ja olla yhteistyökykyinen.. kaikkee sitä lomalla ehtii pohtia... haluisin vaan olla enemmän ystävieni kanssa... :P Ninnun ja kaikkien muidenkin... Ei tässä mitään hätttää oo :)