Nimenomaan aamutunnelmia, ajattelin nyt kertoo vähän siitä miltä musta tuntuu näin Torstai-Loma aamuna... :) vähän eritavalla kuin normaalisti,silleen ihan tavallisesti..

Mä haluisin nii kovasti olla stressaamatta mun elämästä, siitä että miten elä,mille elän. Tai siis kun mä rakastan mun lähimmäisiä,mutta välillä tuntuu etten ehdi olla niiden kanssa niin paljon kun tahtoisin ja sit stressaan sitä ku pitäis nähä kaikkia... Se on ristiriitaista?:D Tiieedän. Koska oon sellainen ihminen, et kaipaan myös yksin olemista.. Sitä että saan olla hiljaa ihan omassa rauhassa ja tehdä omia juttuja... ilman kiirettä, omassa rauhassa.. Mutta samalla oon tosi sosiaalinen ja nautin ihmisten seurasta ja siitä että voin puhua ja kertoo asioitani ja nauraa. Tuntuu vaan välillä vaikealta se kehen voi luottaa ja kehen ei.. Mä haluisin luottaa kaikkiin lähimmäisiin, mutta silti mietin voinko?

Mutta en mä tiiä, en mä aio pelätäkkään etten vois luottaa, koska elämässä on tarkotus myös luottaa. Vain sillä tavoin voi ite saada luottamusta.. Oon miettinyt myös omaa asemaani, Oonko mä juorukello? Kun kuulen asioita, mun on todella vaikee pitää niitä vaan itselläni. Yleensä mä haluan jutella niistä jonkun hyvän ystävän kanssa, mutta silti tunnen huonoo omatuntoa "saako tästä puhua?". 

Tuntuu et välillä oon sit solmussa jos oon jotain jutellu, ku ne asiat sit leviää.. Sen takia oon miettiny ihan rehellisesti sitä. Että kerron vaan parille ihmiselle, enkä koko maailmalle.. vaikka en kyllä ookkaan koko maailmalle kertonu. Mietin vaan tarkemmin onko ylipäätään pakko kertoa kenellekkään? että kasvaako mun ahdistus jonkun toisen asiasta niin suureksi? ei voi tietää... 

Mutta voihan sitä yrittää :) koska en jaksa enää olla muiden "sopissa" mukana... Se vaan rupeaa minua ihteeni stressaamaan, kaikkiin asioihin en voi vaikuttaa, enkä muuttaa toisten käyttäytymistä. 

Mä oon niin pitkään yrittäny et mun kahden kaverin välit parantuis, oon pyytäny keskustelemaan. Koettanu olla siinä välissä ja antaa kaikkeni, mut silti mitään ei tapahu ja ne vaan tiuskii minulle toisistaan, En jaksa olla  enää mikää välikäsi. Mä oon tehtäväni tehnyt ja aion päästää irti. Loppu on niiden vastuulla. Mä oon kummankin ystävä ja aion olla, enkä muuta käyttäytymistäni kumpaakaan kohtaan miksikään. Oon vaan sanonu toiveen, etteivät minulle puurnais enää toisistaan. Kun on ikävää kuulla omasta kaveristaan mitään negatiivista.. :( ne on niiden mielipiteet, ei minun. 

Mä oon välillä todella hätänen ihminen ja oon miettinyt että minkä ihmeen takia? Miks kannattaa olla.. No onhan mun iskäkin ja osiltaan se on perinnöllistä.. Mutta mulla on myös luottamus pula siihen et kaikki sujuu ja et musta välitetään. vaikka eihän kukaan oo sanonu ettei välittäis, kai se yksinjäämisen pelko ja ne leikkaukset on jättänyt jälkensä.. Mutta joskus vois miettii et ne on niitä tunteita, mut nyt en oo yksin eikä mulla oo nyt mitää hätää.. Mulla on kiva koti <3 kivoi ihmisii ympärillä<3 ja harrastuksia... ja kouluapaikka.. oikeestaan vitu hyvin<! 

Mut sit välillä mua väsyttää olla kaikille nii hyvä kaveri, tai siis yritän pyrkii täydellisyyteen ja ehkä välillä miellyttää kavereita... Joka on perseestä, koska ei mun tarvihe. Enkä oikeestaan enää jaksakaan, oon aatellu itsekkäästi ja mikä on mulle hyväks. Ettei mun tosiaan tarvii aina ratketa joka suuntaan, tai sillon just tulla tai vastata puhelimeen ku jollain on asiaa.. Koska ei ne muutkaan aina mulle vastaa. Ja tiiän et oon ollu tunnollinen ennen ja koettanu kaikkeni esim. mun ja iidan kaveruuden vuoks. Mutta se on antanu, myös väsyttäänyy tosi paljon. Koska oon tehny monia asioita vaan sen mieliks, ettei se jättäis mua.. Nyt en enää jaksa niin olla miellyttämässä ja toimia aina niin.. olla aina valmiina.. koska se on mulle henkisesti rankkaa, mun täytyy olla valmiina vaan itselleni.. siis miettiä mitä MÄ HALUAN, MITÄ JAKSAN. kyllä mä haluun mun ystävien kanssa olla , mutta omissa rajoissa. Jos se ei miellytä, niin se ihminen ei arvosta mua tarpeeksi.. Järkevää.. k

ja kyllähän mä kaipaan miehen kosketusta, sitä et joku halaa ja jonka kanssa voi jakaa asioita, nyt pikkuhiljaa.. Kun sain "kosketusta" tällaiseen vähään aikaan , tajusin mun sisällä jotain. Sitä mä tuun haluumaan, mä oon nainen ja mulla on tarpeet ja haluni ja ennenkaikkea mua kiinnostaa pitkästä aikaa. Mä oon muistanu sen tytön , joka on herkkä ja osaa ihastua.. olla kaunis ja nauravainen, se olen mä. :) Mä olen kyllästynyt niihin miehiin, jotka vaan vikittelee ja unohtaa samointein. Se on rankkaa mulle, vaikka tykkäisin kuinka en jaksa olla mikään yhden illan pankkitili. Enkä anna itseni mennä semmoiseen. " no millon sulle käy " meininkiin. 

Mä tarviin jotai enempi pysyvyytttä ja sellaista mukavaa menoa ;) et voin olla oma ihteni ja senkin jälkeen vielä tavataan..