Jokin mussa saa kysymyksiä päähäni virtaamaan, mikä on tää meijän välillä? Tai siis se jännite, et sä kiukkuilet mulle kuin pikkulapsi. Ja mä pelkään sua, et haluun vaan pois sun luota. Samalla niinkuin sinäkin minun. Ennen oltiin kavereita, jaettiin jutut ja vietettiin aikaa toistemme kanssa. Ei olis pitänyt mennä ihastumaan,mutta minkäs tunteilleen ihminen voikaan? kyllä mä susta pidin ja tykkäsin -,:) se oli niin helppoo ja tunsin olevani oma itseni. Ei tarvinnut mitään esittää,et esittänyt sinäkään. Sit yhtäkkiä tunnustin ihastuneeni ja sä katosit mun elämästä. Sit ku tavattiin ei me pystytty olemaan toistemme lähelä, sä karkasit aina pois... Sua ahdisti jokin , varmaan juuri se et sä aattelit että mä isken suhun taas silmät, vai pelkäsitkö ite iskeväs muhun? mä entiedä, koska en ikinä uskaltanu sulta kysyä mitään.. Sitten vuosi meni ja taas oltiin samassa pisteessä ja suudeltiin,puhuttiin. Sitten hetkessä taas toisemme unohdettiin. Nyt tiiän et aina nähdään ja samoissa paikoissa ollaan. Se on vaikeaa, koska mä en tiedä mitä ajattelen. kyllä mä susta ihmisenä välitän  ja haluisin että voitais puhuu toisillemme taas, ei meijän muuta tarvii.. ja se just on se vaikeus. Kun sä oot niin välinpitämätön mua kohtaan. vaikka joskus oltiin kavereita, se mua satuttaa. Enkä tiiä ootko mulle vihanen, koska oon tehnyt tyhmästi ja pahoittelen.. Mutta mä entiedä.. ja se tuntuu niin vaikealta..