Jokin mun sisällä huutaa! Se on vaan se että en ymmärrä, jotkut asiat tuntuu niin helvetin vaikeelta ymmärtää. Ne on ihmissuhteet, joskus tuntuu et pitäis puhuu asioista vaan enemmän ja uskaltaa ottaa asiat puheeks jos jokin vaivaa. Mutta se tuntuu mulle niin vieraalta, oon tottunut niitä ohittamaan. Mutta se ei vie mihinkään, mä en haluis jätttää asioita puolitiehen,mutta toisaalta ne tuntuu hankalalta ottaa pöydälle.

Mä todella halusin olla sun kanssas, musta sun kanssas oli niin helppo ja mukava olla.. Jotenki tunsin eläväni, naiseuteni ja kaikki.. Sä olit niin suloinen mun vieressä aamuisin ja sun kosketukses sai mut nauttimaan joka hetkestä ja hiljaisuudesta.Tunsin olevani pikkutyttö,ujo ja ihana. Sun vieressä oli lämmin ku ulkona oli kylmä. Aika meni niin nopeasti ja mä luotin ja halusin sua. Yhtäkkiä sä jätit mut sanomatta sanaakaan,tiiätsä miten paljon sellanen satuttaa? nyt mä mietin vaan miks kaikkee tuli koettuu jos halusit lopulta et tää menis näin? vaikka ethän sä voinut tietääkkään.. Se vaan satuttaa kun päästää toisen nin lähelle ja sit yhtäkkii tulee hylätyks. Tuntuu et se kaikki hyvä pitäis unohtaa. Hetkessä vaan haihtuu ilmaan. Alottaa puhtaalta pöydältä ja katsoo tulevaa. Se on kuluttavaa. Just kun oppi taas luottamaan, sut mä tulin haluumaan. Mutta ei aina elämässä saa mitä me halutaan.. 

Miten mä voin uudelleen uskoo ? tulevaan... Jokin saa mut raivostumaan!! miks sä voit olla noin välipitämätön? olisit ees sanonut mulle suoraan, etkä vaan jättänyt itekseen potemaan... .:( surullista ja pakko myöntää et aion nyt vaan unohtaa.. Keskittyy muuhun ja lupaan itselleni etten enää suhun tuu taipumaan. Se vaan kun niin  monesti rakkaudessa tulee turpaan,sitä pelkää et jollai lailla kivettyy.. ettei voikkaan rakastaa,vaikka kuinka haluis rakastaa... :s Ei silti kannata katkeroitua,kyllä mä sen tiedän. Koska mulla on niin ihania ystäviä,etten mä voisikaan,.. :) 

ehkä vaan on sanottava näkemiin ja kiva ku tavattiin...